5/06/2015

Kuvat kirjaksi.
Tässä kevään mittaan on tässä talossa taas innostuttu vääntämään kuvakirjoja oikein urakalla. Edelliskerrasta hujahtikin aikaa reippaasti yli vuosi, joten oli jo aika ottaa itseä niskasta kiinni. Asiahan on nimittäin niin, että jos ei tässäkin asiassa pidä jonkunlaista rytmiä päällä, niin yhtäkkiä huomaa käyneen niin, että edellisen kymmenen vuoden kuvat makaavat pitkin poikin sisäisiä- ja ulkoisia kovalevyjä, eikä sormin hypelöitävää ja järkevästi selattavaa kuvamateriaalia ole olemassa ollenkaan! Sillä tavalla kävi tämän marjatan kuville vuosilta 2000-2008, jonka jälkeen ryhdistäydyin ja sen jälkeen onkin tallessa, valmiina tai puolivalmiina, kuvakirja jokaiselta vuodelta.
Tänä keväänä iskikin oikein triplainnostus, kun ensin väänsin loppuun vuosi sitten aloitetun kirjan vuodelta 2012. Sitten huomasin reissukuvia kertyneen sen verran monelta matkalta, että ne oli mukava tehdä yhdeksi kirjaksi. Kolmas kirja oli tietenkin kirja viime vuodesta. 

Tiiättekö, vaikka vuosi olisi ollut minkälaista syväsukellusta, niin silti siitä kannattaa tehdä kirja! Alussa pelkkä ajatus kovanonnen vuoden kuvien selaamisesta tekee tiukkaa, mutta lopputulosta katsellessa saakin huomata, että ei niin paljon huonoa, etteikö vielä enemmän hyvää. Kun tallentaa hyvät muistot kansiin saa tulevina vuosina kuvia selatessa muistaa ne hyvät hetket huonojen sijaan. Oikein mainiota terapiaakin siis!

Joskus aiemminkin jo aiheesta kirjoitin, mutta kertaus on opintojen äiti, joten tulkoon nyt sitten toiseen kertaan. Aihe on siis se, että miten saada itsensä innostumaan kuvakirjan vääntöön ja miten saisi kuvista parhaat mehut irti. Kuvakirjojen puolesta puhun, koska niitä on mukava tehdä, ei tartte saksia, liimaa tai käteviä sormia ja varsinkin siksi, että ne on littanoita, joten menee pieneen tilaan ja ovat helppoja selailtavia. Tämä postaus on oman lompakkoni sponsoroima ja tehty ihan vain hyvien kokemusten vuoksi.

Tässä siis muutama pieni top 10 vinkki selkeäilmeisen ja helpon kuvakirjan tekoon :

1. Valitse tasoisesi ohjelma. Tämän talon kaikki kuvakirjat on vuodesta 2009 asti tehty Ifolor Designer-ohjelmalla, joka on helppo ladata ja vielä helpompi käyttää! Ei tartte olla kovinkaan suuresti nörttitaitoja, että saa näyttävän ja laadukkaan kuvakirjan aikaiseksi. 
(Tällä 10 vuotta vanhalla harmaalla ystävälläni on jokainen omistamani kuvakirja työstetty. Masiina on jo eläkeiässä, mutta hyvin jaksaa vielä pyörittää kuvakirjan poikineen!)
2. Päätä kuvakirjalle selkeä aihe. Kuvien valitseminen on kenties se tuskallisin osuus, koska niitä on niin paljon! (Vaikka et olisikaan himokuvaaja, niin kuvamäärä yllättää silti, voin vannoa.) Päätä siis kirjalle selkeä pääaihe, jonka mukaan lähdet kuvia valitsemaan. Vaikka kyseessä olisikin esimerkiksi kirja viime vuodesta, niin selkeytä aihetta vielä lisää. Aihe voi olla vaikkapa arki, matkat, remontti, lasten puuhat, puutarha tai harrastukset. Selkeän aiheen valitseminen rajaa kuvat vähemmäksi ja kuvakirjan selaamisen ja ulkoasun miellyttäväksi.

3. Ota aikaa. Kuvien valitsemiseen saa helposti menemään yhden illan, joten isomman kuvakirjan tekeminen ei ole mikään parin tunnin juttu. Kansalainen ottaa siis ihan rauhakseen, tekee sen verran kuin hyvällä mielellä pystyy, tallentaa välissä ja jatkaa kun taas sen aika on. (Eräskin kuvakirja odotti keskeneräisenä vuoden, mutta hyvä siitä silti tuli.)

4. Poista kuvista kehykset. Vaikka varjostukset ja muut ovatkin sympaattisia, niin kehyksettömät ja varjottomat kuvat selkeyttävät sivun ulkoasua. Ohjelma on sen verran selkeä, että en tässä ala sen yksityiskohtaisemmin tuohon toimenpiteeseen opastamaan, kaikki tarvittavat namiskat löytyy ohjelman vasemmasta sivupalkista. 
5. Uskalla käyttää isoja kuvia. Vaikka isojen kuvien käyttäminen saattaakin tuntua tilan tuhlaamiselta, niin se kannattaa! Parhaat kuvat ansaitsevat tulla nähdyiksi, joten tee niistä rohkeasti koko sivun tai jopa koko aukeaman kokoisia kuvia.

6. Uskalla jättää tyhjää tilaa. Kun asettelet kuvia aukeamalle, muista, ettet ämppää kuvia liian toistensa kylkeen tai aukeamaa liian täyteen kuvia. Typötäysi aukeama on levoton, eikä kuvat pääse oikeuksiinsa. (Tosin tällainen runsaskuvinen aukeama sopii hyvin "tehosteaukeamaksi" isojen kuvien väliin!)

7. Jätä tekstit pois. Jos tekstiä ei synny, niin sitten sitä ei synny! Anna kuvan puhua ja kertoa itse tarinansa. On aivan turha kirjoittaa joulukuusen viereen kuvatekstiksi "Kuvassa joulukuusi", koska sen saattaa kätevästi päätellä jo kuvaa katselemalla. Teksteihin kannattaa yrittää muistella asioita kuvan ulkopuolelta; ääniä, tuoksuja, ihmisiä, makuja, kokemuksia. Muistoja, jotka eivät kuvasta välity tai näy.
8. Tee omia taustoja. Kuvankäsittelyohjelmassa on olemassa valmiita taustoja, mutta jostain syystä kukkaset ja perhoset eivät ole oikein säväyttäneet, joten joko on pysytelty ihan vain valkoisessa tai sitten tehty omia taustoja. Oman tausten tekeminen on kauhean helppoa, jos omaat minkäänlaisen kuvankäsittelyohjelman. Helpoin sivunpiristys on yksinkertainen: luo uusi paperi kuvankäsittelyohjelmassa ja värjää se haluamasi väriseksi. Tallenna väripaperi kuvan muotoon. Kuvakirjaohjelmassa käytä tuota tekemääsi värikuvaa valokuvan tapaan, joko kuvien taustalla kokovärisenä tai pieninä tehostekuvina valokuvien rinnalla.

9. Mieti kirjalle ulkoasu. Mieti mitä värejä käytät, sävymaailma ja se, että ne sopivat yhteen kirjan aiheen kanssa. Uusia ideoita tuntuu puskevan päänuppiin sitä mukaa kuin kirjan tekeminen edistyy, mutta ei huolta! Muutoksia on helppo tehdä ja halutessa voi pusata melkosen iisisti vaikka koko ulkoasun uusiksi muutamalla napin painalluksella. Kirjan sivumäärää pystyy lisäämään tekemisen aikana sen verran kuin tarve vaatii, joten etukäteen sitä ei tarvitse tarkkaan tietää. Aukeamia pystyy myös siirtämään, jos vaikka syksyaukeama lipsahtikin vahingossa jo ennen kesää.
9. Järjestä kuvat apuviivojen avulla selkeiksi kokonaisuuksiksi. Ohjelmassa on apuviivat, jotka näyttävät, milloin kuva on samassa linjassa aukeaman muiden kuvien kanssa. Näin ollen kuvat asettuvat helposti linjaan ja kansalainen voi kokonaan unohtaa suurennuslasin kanssa tiirailun.

10. Tarkista kirja moneen kertaan. Erityisesti teksteihin jää todella helposti kirjoitusvirheitä. Vakavaahan se ei ole, itselle kun tekee, mutta jälkikäteen virheitä ei enää pysty korjaamaan. Tarkista myös kuvien asettelu. 

+ bonuksena

11. Nauti, älä stressaa! Kirjan tekeminen on monella tapaa mukavaa puuhaa. Tulee selattua iso määrä kuvia, jotka muuten saavat varsin rauhassa lepäillä koneen uumenissa. Siinä ohessa on näppärä poistella turhia otoksia tilaa tuhlaamasta. On suorastaan häkellyttävän mukavaa saada tehdä vanhat muistot uudelleen eläväksi kirjan sivuille. Ja tärkein: tee kirjasta juuri sen näköinen kuin haluat ja hyvältä tuntuu! Laita varjostuksia ja kukkia, jos niistä tykkäät ja viis veisaa näistä kymmenestä vinkistä! Tärkeintä on saada kuvat talteen ja paperia hyppysiin, koska kyllä kuvat paperilla on vaan ihan ykkösjuttu!

No semmonen vuodatus. Toivottavasti näistä vinkeistä on jollekin iloa ja jos ei, niin ainakin oli mukava tehdä. Niin kirjoja, kuin tätä postaustakin. Meikämartalla siis kolme kuvakirjaa odottelee kirjaksi päätymistä ja voin kertoa, että niin kauan ne ovat kesken, kun painaa lähetä-nappia! Aina löytyy viilattavaa ja uusia ideoita putkahtelee päähän kuin sieniä sateella. Ifolorilla on säännöllisin väliajoin kuvakirjoista hyviä tarjouksia, joita onkin ahkerasti tullut käytettyä hyväksi. Jos joku toinenkin on innostunut kuvakirjaa vääntämään, niin kannattaa tarkkailla tarjoustilannetta ennen kirjan tilaamista! Seuraavaa tarjousta odotellessa voikin sitten kätevästi nyhrätä vielä hetken kuvakirjojen parissa...

11 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Kiitos taas muistutuksesta! Koskahan sitä saisi otettua itseään niskasta, ja aloitettua kuvakirjaprojektin? Miksiköhän se on niin vaikeaa aloittaa? Mulla on koneella kymmeniä tuhansia (!) kuvia, eli materiaalin puutteesta ei ainakaan jää kiinni :-D

Hanna kirjoitti...

Mä oon tilannut Ifolorilta paperivalokuvia vuodesta 2007 asti. En oo koskaan harkinnut tämmöstä kirjaa, kun oon tykännyt että niitä kuvia voi ottaa pois albumin muovitaskuista jos vaikka haluaa laittaa seinälle tms. Kuitenkaan sitä ei ole pahemmin tullut tehtyä, joten voisin ehkä ens kerralla kokeilla tämmöstä.. Littanampikin varmasti olis hyllyssä kuin albumi. Mulla ehkä ongelmana että haluan kuvat koko vuodesta ja kaikista aiheista parhaimmat joten teema olis varmaan vaan yleisesti kyseinen vuosi, jolloin kirjasta voi tulla aika laaja :D

Maru kirjoitti...

Tämä on kyllä mainio idea, jotan olen ihastellut täällä jo aiemmin. Pitää kyllä ehdottomasti itsekin tehdä - jahka joutaa. :)

Tiina kirjoitti...

Kiitos potkaisusta! Pitääkin taas ryhdistäytyä. Tuorein kirja on vuodelta 2012, vähän tässä vielä olis petrattavaa.. kohta on kova kiriminen vuosissa.

tintti kirjoitti...

Kiitos kivasta postauksesta! Kuvakirjoissasi on selkeä, freesi tyyli. Tykkään. Minäkin olen käynyt itseni kanssa keskustelua, että kuvakirja vai ei. Ajatus on muhinut jo monta, monta vuotta (kyllä, jotkut asiat ne vain ottavat aikaa ;) ja tulos on ehkä ollut se, että joistakin asioista voisi kirjankin "pyöräyttää" ja joistakin haluaisin kyllä nimenomaan kuvina. Kohta on vuoden ulkomaanoleilu takana, joten jos tämän reissun saisi yksiin kansiin, niin se olisi kiva. Yritän sitten muistaa tämän postauksen. Ja luulen, että kansalainen todella tarvitsee kärsivällisyyttä siinä kuvien määrässä ja siinä, että kaikkia ihania kuvia ei voi valita ;)

HanNa kirjoitti...

Kiitos vinkeistä ja rohkaisusta tarttua piiitköstä aikaa kivakirjan tekoon:) todella hyvä vinkki tuo taustojen itse tekeminen!

Saara kirjoitti...

Kuule, miten osaat etukäteen arvioida, minkä kokoisen ifolor-kirjan teet? Itse olen paininut sen kysymyksen kanssa ehkä eniten, kun olen laatinut esim. lahjakirjoja muistoiksi vaikka ystävien syntymäpäivistä. Yhtäkkiä sivuja onkin liikaa tai liian vähän - toki täytettä on aina helpompi keksiä mutta silti. Ifolorilla ei vissiin vieläkään pysty kirjan sivumäärää vaihtamaan kesken tekemisen saati määrittelemään vasta lopuksi?

Santtu kirjoitti...

Kiitos mahtavasta inspiraatiosta! Jotenkin urakka on tuntunut niin valtavalta, että olen pari kertaa aloittanut projektin mutta siihen se on sitten jäänytkin. Ehkä tästä innostuneena saan nyt jotain aikaseksi tälläkin saralla. ;)

Rillirousku kirjoitti...

Lyde: Se on just se liiallinen materiaali, ei vaan saa aloitettua kun kaiken sen kamitsun läpikäynti ahistaa jo ajatuksena! Tiedän tunteen! Kyllä se vaan kannattaa, kansio kerrallaan. :)

Hanna: Kyllähän irtokuvatkin on niin mukavat olemassa, just tuon takia, että voi vaikka kehyksiin laittaa jos yhtäkkiä iskee hinku! Sen takia kehitän jonkun verran parhaita fiiliskuvia myös paperiseksi, mutta varsin niukasti kuitenkin. :) Suosittelen testaamaan kirjan tekemistä, vaihtelu virkistää! :)

Maru: Pikkuhiljaa, ilta sieltä toinen täältä, valmista tulee kun sen aika on. :)

Tiina: Vielä ei oo hätäkään, kun nyt alottaa! :)

Tintti: Kiitos, mukava kuulla, että postauksesta oli apua ja ideaa! :)

Hanna: Kiitos! Itsekin honasin tuon omien taustojen tekemisen vasta pari kirjaa sitten, sen jälkeen onkin mielikuvitus lentänyt varsin lennokkaasti. ;)

Saara: Tarkistin tuolta ohjelmasta, että sieltä oikeasta reunasta pystyy sivumäärää muuttaa kesken tekemisen. Muistaakseni sivumäärä meni suunnilleen kymmenen mukaan, eli yksittäisiä aukeamia ei pysty valita. Itse teen niin, että valitsen aluksi vähän sivuja ja lisäilen niitä sitten pitkin matkaa. Joskus on joku 2-3 aukeamaa jäänyt "ylimääräisiksi" mutta aina on löytynyt täytettä! Lisäksi kun aukeamia pystyy siirtelemään, niin ekstrasivut sopii mihin kohtaan kirjaa tahansa. :)

Santtu: Kiitos! Kyllähän se vaatii hieman itsekuria ja päättäväisyyttä että saa aloitettua, mutta sittenhän sitä ei malta lopettaa ollenkaan, kun oikein pääsee kiinni. Tarttuu kiinni vaan! :)

Mari kirjoitti...

Hienoja!! Mulla käynyt kans mielessä tämä mutta se oli unohtunut, kiitos muistutuksesta! Paljonko kirjoihisi on tullut sivuja? Entä oletko tilannut vain yhden vai lapsillekin omat talteen?

Rillirousku kirjoitti...

Sivumäärä riippuu aivan kirjasta ja aiheesta, sivuja on yleensä tullut noin 50-80. Olen tilannut vain yhden kappaleen per kirja. :)