4/12/2015

Niin se vaan elämä kirkastuu.
Kuvissa yllä viime päivien paras ystäväni; vihreä saavi, jolla ei valitettavasti ole nimeä. Ehdotuksia otetaan vastaan. 

Aloitin ikkunanpesu-urakoinnin jo kuukausi sitten, kun oli se yllättävä etukevät, aurinko paisteli nätisti ja innosti ikkunanpesuun. Etukevät meni ja takatalvi tuli, joten ikkunat jäivät odottamaan taas uusia aurinkoisia päiviä, jotta ne ehdittäisiin kuurata valmiiksi ennen talonäyttöjen alkamista. Perjantaina oli kertakaikkiaan otettava härkää sarvista, jatkettava urakkaa ja näytettävä lialle kuka tässä talossa määrää! 

Puhun urakoinnista koska: tässä talossa on 25 ikkunaa, joissa yhteensä 116 pestävää pintaa. Päädyin tekemään tämän laskutoimituksen tilanteen ollessa 13/25,  vain todetakseni sen, että tuon asian tajuaminen teki puuhasta vielä entistäkin puuduttavampaa.

Ihan kevyesti saatoin viikonlopun aikana pari kertaa huomauttaa vähän ympäriinsä, että pesen tässä nyt ikkunoita. Ihan tosi hyvällä mielellä siis, eikä yhtään säälipisteitä keräillen. Eräs toveri kehotti hankkimaan ikkunanpesuun tarkoitetun vempeleen, jotta urakka tuntuisi edes hieman pienemmältä. Kiitos vinkistä mutta anteeksi vain; tosisuomalainen vääntää sisulla ja ärräpäitten kanssa loppuun sen minkä on aloittanut! Siihen mitään teknisiä vimpaimia tarvita, ei ne antisajan martatkaan tarvinneet tekniikkaa avuksi. Jos ikkuna jäi sameaksi, niin sanomalehdellä hinkattiin ja niin tuli vain tuli puhtosta ihan ilman uudenmaailman härpäkkeitä. Ehoton ei tähän väliin myös sille, että palkkaisin ulkopuolista apua ikkunanpesuun! Minä oon ikkunani kuolannut, niin minä ne myös pesen! 

Sitäpaitsi, ikkunoita pestessä kokee monenlaisia asioita. Eräänkin ikkunan aukaiseminen oli jo itsessään kokemus, mutta toisesta ikkunasta syntyi jo suorastaan elämys, niin monenlaista kyönää oli lasin pintaan ehtinyt kertyä. Lisäksi tuon mainitun elämysikkunan välistä lähti lentoon mitä kaunein perhonen. Nämä kokemuksetko olisin lahjoittanut ulkopuoliselle? Tai huristanut teknisellä laitteella tuon perhosparan hermot riekaleiksi?

Tiedättekö mitä, ikkunanpesu synnyttää myös toisenlaisia elämyksiä, mutta niistä lisää sitten, kun häpeän pilvi on pääni päältä poistunut ja pystyn taas katsomaan jauhelihaa silmiin. Ja kyllä kiitos, ensi vuonna aion pestä ikkunani tekniselle vempeleellä. Se on yksi asia, joka on aivan varma!

4 kommenttia:

Miina kirjoitti...

Meillä on yhteensä kolme ikkunaa, joista yksi on saunan kapea ikkuna, jota on mahdoton saada auki. Eli ei käy yhtään kateeksi tuo sun urakkas. :)

Mutta pakko myöntää, että on meillä sitten niiden kahden pestävän ikkunan lisäksi iiiso lasitettu parveke, jota urakoidessani voin sitten varmasti samaistua tämän tekstin tunnelmiin :)

Idis & Interiööri kirjoitti...

Ushhh, ikävää hommaa silloin kun niitä on paljon! Itse olen laiskistunut sen verran, että en pese keväällä ja syksyllä välttämättä kaikkia ikkunoita vaan valitsen likaisimmat ja osasta pesen vain sisä- ja ulkopuolen. Mitäs piirsin liikaa ikkunoita taloon :D

Löysin tänne tuolta Instan puolelta ja löysinki mukavan blogin eli tänne jäädään lukijaksi :) Rentoa sunnuntaita!

Unknown kirjoitti...

Mulla oli just viikon lainassa tuo ihana tekninen vempele. En saanut sillä yhtään parempaa jälkeä, mutta onhan se ihan mielettömän kätevä. Ei tipu likavettä lattialle, eikä tarvi tyhjätä tavaroita ja mattoja ikkunoiden alta.

Kyllä mä rakastuin tuohon vempeleeseen ja aion lainailla sitä atiivisesti jatkossakin.

Rillirousku kirjoitti...

Miina: Kyllä se vaan ikkunoitten kanssa on niin, että jos fiilis ei oo kohillaan niin ei siitä mitään tuu. Eli asenne ratkaisee, jälleen kerran, olipa pestävää pintaa minkä verran tahansa. Yleisesti ottaen oon aina tykännyt ikkunanpesusta (tehnyt sitä jopa työkseni), mutta tällä kertaa liika oli liikaa. ;)

Idis&interiööri: Täällä myös harrastettu tuota useampana vuonna, että kriittisemmät on pesty kokonaan mutta muista vaan ulkopinnat. Jossain vaiheessa on vaan pakko todeta, että nyt ei enää oikominen auta. :D

Anna Kotikolmio: Voit olla varma, että MINÄ MYÖS! Kiva kuulla käyttökokemuksia, pitää kyllä tosissaan harkita hankkimista! :)