11/11/2014

Tossut, pökät, pipot ja muuta sööttiä löytyy täältä
Nämä herttaset kaulakorut löytyy täältä.

Tiistaita! Täällä päässä on niin paljon sumua päässä, että ei kuulkaat taivu minkäänmoisiin ylimääräisiin tämä marjatta tällä hetkellä. Ei lennä luovuus, ei kuki inspiraatio, ei synny syvällisiä ajatuksia tahi kirmaa älykkyys viisauden laitumilla. 

Vaan eipähän tuo haittaa, sillä aina ei tartte eikä voi. Ei tartte olla idearikas, ei voi olla luova. Tänä syksynä niistetään ja ihastellaan tovereitten tuotoksia, joista näytettä kuvissa yllä.

On meinaan melkosen luovaa lähipiiriä meikämartalla!  Ei voi kuin ihastella tuota näpertelyn iloa ja taitoa, joilla nämäkin käsityöt on meidän muiden iloksi tehty. Maker´s Marketista löytyy näin joulun alla sekä omaksi että toisten iloksi vaikka mitä herttasuuksia, sekä itse tehtyä että kierrätettyä. Suosittelen tutustumaan, jos et sitä ole jo tehnyt!

Nyt siis aivan julkeasti kuitenkin mainostan taitavia ystäviäni, Lillaa ja Katjaa. Kumpaisenkin tuotoksia olen päässyt hiveltämään ihan livenä ja kerrottakoot, että todellisuus on vähintäänkin yhtä viehättävä, kuin mitä kuvat antaa ymmärtää! Tossuja tehtaileva toveri tekee kyseisiä nahkatöppösiä myös tilauksesta, koon ja väritoiveen mukaan.

Pääjuminen kansalainen toivottaa toisille samanmoisille mukavaa tiistaita! Jos luovuus alkaa kukkimaan, niin ilmotelkaa. Tulen ja noudan luovuuden mukulan tyhjyyttään kumisevaan pääkoppaani inspiraatiota versomaan.

5 kommenttia:

Tuta o Kör kirjoitti...

Wau! Kiitos vinkistä!

Katja/Projektila kirjoitti...

<3 Ootappa tovi niin kyllä se teikänkin luovuus taas turskahtaa ilmoille.

Sari kirjoitti...

No voi, ei sitä aina tarviikkaan olla luova. Vaikkakin, jos siihen on tottunut niin ymmärrän että voi olla myös hitsin harmittavaa silloin kun ei luovuus kuki eikä lamppu meinaa millään syttyä vaikka katkaisinta kuinka napsuttelisi. Kyllä se siitä lähtee taas kunhan sumu väistyy. Ei sitä nyt samaan pääkoppaan kaikenmoiset asiat voi yhtäaikaa mahtua. :) Tsemppiä ja idearikkaita ajatuksia siis lähettelen!

Rillirousku kirjoitti...

Mira: Ollos hyvä vaan! :)

Katja: Eiköhän se tässä räjähdä käsiin taas joku päivä. ;D

Sari: Niinpä, ei voi eikä onneksi tarvikaan olla! Totta joka sana <3

Suvi kirjoitti...

Wau,sehän on tilattava meidän muutaman viikon päästä syntyvälle numero kolmoselle ainakin tossut!