3/12/2014

Ruusuista putkiremonttia.
Eräs bloggaajakaveri kävi kerran kylässä ja totesi, että onpa jännä, että tämän talon toilettia ei juurikaan ole marjatan blogissa näkynyt. Nyt on totuus kuitenkin julki ja kuten näkyy, niin kovin sympaattinenhan tuo koppero kaikessa ruusuboordisuudessaan on! 

Reilut kolme vuotta on hotelli helpotus odottanut remonttiin pääsyä. Uudet kalusteet ja materiaalit ovat olleet olemassa jo toista vuotta, mutta vielä ei ole päättynyt ruusukopin aika. Toinen ruusuinen tila on vanhan ja uuden puolen yhdistävä käytävä, entinen apukeittiö. Ruususeinän takana on keittiö ja seinässä on edelleen nähtävissä entisen keittiön oven paikka. Alimmassa kuvassa poseeraa pukuhuoneen kovasti rakoileva lautaseinä. Tuota seinää koristaa muutama betoninaulakko, mutta erityisen suuresti sitä piristää epämääräinen johto- ja putkisekameteli. Pukuhuone on siis kesken, vaikka sauna ja pesuhuone ovat olleet käytössä jo useamman kuukauden.

Syyhän on justiinsa se, että putkiremonttia pukkaa! Talon putket on jostain hamalta 70-luvulta ja kiireesti olisi jotain tehtävä, ettei käy vahinkoa. Nyt näyttäisi siltä, että aika alkaa olla kypsä ja tuo toimenpide pitäisi suorittaa seuraavaksi, muuten ei päästä remontissa eteenpäin.

On tunnustettava, että putkiremontti on jotenkin pelottava asia ja erityisen pelottavaa se on varmaankin siksi, että tätä tekstiä kirjoittavalla henkilöllä ei ole kovinkaan suurta aavistusta mitä ko. asia pitää sisällään. Onneksi on ystävinä alan ammattilaisia, joilta saa selkeää infoa asian tiimoilta. 

"Pohjolan LVIturva on LVI-alan vahva ammattilainen. Toimimme Keski-Suomen, Pirkanmaan ja Uudenmaan alueella. Teemme putkiremontteja, lämmitysjärjestelmäremontteja sekä ilmanvaihtoremontteja. Asiakkaitamme ovat omakotitalo- ja rivitaloasujat. Meillä on jo yli tuhat tyytyväistä asiakasta!"

Pohjolan LVIturvan sivuilta löytyy runsaasti kertomuksia heiltä, joille putkiremontti on jo tuttu juttu. 

Tämän talon putkiremontti on vielä ajatustasolla eikä remontin toteuttajastakaan tietoa, mutta selkeä info ja asiakastarinat helpottivat kummasti putkiremonttipelkoa. Remonttia kohti mentäessä mietityttää enää, että miten raskinkaan luopua tuosta jo kovin läheiseksi tulleesta ruusutoiletista...


Postaus tuotettu yhteistyössä Pohjolan LVIturvan kanssa

7 kommenttia:

piipadoo kirjoitti...

Heheh ;D Mut en kyllä tiiä kannattaako noista ruusuista nyt oikeasti luopua, sehän voi olla, että olisivat muutaman vuoden päästä taas kuuminta hottia! :D

-piia

Leena kirjoitti...

En oo muuten koskaan ku kyseisessä huoneessa käynyt huomannut noita ruusuja :) liikuttavaa ;)

Pinja / Pinjacolada kirjoitti...

Aijai, kun ei ollutkaan bikinikuvia ;) No, mutta oikeesti en tiennyt, että tuollaisia ruusuboordeja voi olla olemassakaan! Ja lasitiilet ja kaikki.

Kyllä ymmärrän jos siellä on remppaa jo hieman odoteltukin. Siitä tulee huikee, ihan varmasti!

Sanna kirjoitti...

Oi, mä arvasin että jossain on vielä ruusutapettia jäljellä :-) Ei voi muuta sanoa kuin että talon edellinen asukas on tainut todella pitää kukkasista seinillään!

Henni kirjoitti...

On kieltämättä aika mahtipontiset boordit valittu vessaa koristamaan. Putkiremppa se taitaa olla kannattavimmasta päästä, jos myyntiä ja vahinkojen ehkäisyä ajattelee. Reippain mielin siis kohti tulevia remontteja.

Rouva P kirjoitti...

Kiva nähdä, että jonkun muunkin vessassa kukkii :D meillä on vessan täydeltä kasariruskeaa laattaa ja yläreunassa tottakai boordi, jossa kimpullinen valkoisia pikkukukkia. Viemäriremonttipäätöstä odotellessa... Mahtavan näköiset kaiteet muuten teillä!

Rillirousku kirjoitti...

Piipadoo: Ruusut on AINA kuuminta hottia!!!

Leena: Ens kerralla sitten muistat tihrustaa kattoa kohti. ;)

Pinja: Tuo vessa on semmonen koppero, että siihen ei jotenkin mielikuvitus kehittele mitään kauhean erikoisia ratkaisuja. Mutta ruusut ainakin lähtee, lopusta ei vielä tiedä. :)

Lyde: Onhan sitä, ruusua pitää aina olla. Vessan ruusut alkaa kyllä olla jo viimeisiä, kuihtuvat nekin tässä pikapuoliin, toivon. :D

Henni: Niin on! Toivottavasti meilläkin mahd pian vesi lirisee ihan upouusissa putkissa. :)

MS Ordinary: Kyllä vessassa pitää kukkia, ruusultahan siellä tuoksuukin. :-P Kaiteet ovat olleet hyvät, ne on Caava-portailta.