8/22/2012

Kuva: Sandberg

On tapahtunut jotain outoa.
Katsokaas, tämä blogi on alun alkaen perustettu kertomaan remontista. Remonttihan on sitä, että vanhaa pistetään uusiksi ja suunnitellaan ja haaveillaan ja fiilistellään ja tehdään ankarasti töitä, jotta oma torppa muotoutuu aikojen saatossa sellaiseksi, että siellä tahtoo asua arkeaan mukavalla mielellä.

Viimeisen puolen vuoden remontointi on ollut yhtä kuin ei mitään. Ei puhettakaan remontista, paitsi sillä tasolla, että kun ei vaan kiinnosta. Tarkemmin katseltuna lähes vuoteen ei ole napannut lain. Ja sehän on hyväkin, että antaa välillä vaan olla. Tulee jotain megalomaanisia ideoita ja mahtavia aivorykäsyjä sitten, kun oikein muhituttaa niitä pääkopassaan. Mutta jossain vaiheessa olisi kuitenkin suotavaa, että jotain tapahtuisikin, niin ylänupissa kuin vasaran jatkeenakin.

Vaan kun ei vain ole napannut. Remontin ajattelu on tuottanut suoranaisia puistatuksia ja kaameita laiskuuskohtauksia. Kun on niin paljon vielä tekemättä, vaikka tehtykin on.

Tänään tapahtui kuitenkin jotain. Kävi nimittäin meinaan niin hauskasti, että tämä martta meni ja inspiroitui. Voitteko kuvitella! Selasin aivan herttasen Liinun Modernia mummolaa, näin tapetin ja yhtäkkiä päähäni putkahti erinäisiä suunnitelmia eteisen suhteen. Ihan kuin itsestään.

Olipa seinään lopulta liisteröitävä tapetti sitten se inspiraation lähde tai ei, niin voi jehna että ma olen ilonen, että sain tuntea tuon remonttikärpäsen melkosen mojovan puraisun! Uskaltaiskohan jo sanoa, että kyllä se tästä taas?

12 kommenttia:

Tiina Konttila kirjoitti...

Ai vitsit, että onkin upee tapetti...

Remontin kanssa on se hyvä, että aina ei tosiaan ole pakko tehdä mitään jos ei tahdo :)

Lilla kirjoitti...

Kyllä se siitä taas! :))

heidi. kirjoitti...

Mä niin tiedän ton fiiliksen. Ja se on tosi jees. Niin se vaan on, että vaikka ilman inspiraatiotakin voi rempata, niin siitä ei seuraa mitään muuta kuin tilanne, jossa inspiroimattomuuden vallassa tehty huone tai jopa talo vain tuskastuttaa; että voi kun tuonkin olisi älynnyt tehdä toisin...ja niin päin pois.

Että ihan hissuksiin vaan. Jos ei nappaa vuoteen niin ei nappaa. Ja sitten kun iskee se mahtava INSPIRAATIO niin sitten huiskitaan menemään! Edes yhdelle seinälle tapetti, jos ei muuta. :)

Voih, noita tapetteja näkee nykyisin paljon ja nimenomaan eteisissä. Sopisi teillekin!

Joanna kirjoitti...

Ihana kuulla että jollain muullakin on inspiraatio ollut hakusessa. Välillä tekee hyvää lepuuttaa aivoja narikassa :)
Odottelen vielä omaani.
Kauniita kuvia blogissasi, tykkään!

unisukka kirjoitti...

Hmm, jäin kesäisen blogitauohkoni aikana siihen luuloon, että lopetit koko bloginpidon, mutta IHANAA, ettet sittenkään. Oi, miten olin tänään iloinen huomatessani blogisi päivittyneen ja sinne ilmestyneen toinen toistaan herttaisempia tarinoita! Ideoiden puutteesta sinua tuskin voi haukkua, mutta jos joskus kaipaat lisäinnostusta johonkin sisustus- tai muuhun pulmaan, Pinterest auttaa ainakin minua. Joskus vähän liikaakin ;)

maiju kirjoitti...

Pakolla ei tuu mitään, joten hyvä että oot suosiolla vaan antanu olla. Sitten ne jutut tulee ihan itsestään, kun en mä ainkaan pysty sisustusmoodia kytkemään ikinä kokonaan pois. Sanon niinkuin ruottalaiset, että heja heja mahdolliselle uudelle tapetille ja remppainspikselle ;)

turushanna kirjoitti...

Kyllä se sieltä aina joskus tulee takaisin. Täällä koitetaan lämmitellä itseä ensi vuoden kellariremonttia varten. Kiinnostaa kun kilo sanonko mitä!

Lisanne van de Klift kirjoitti...

Nice corner!!!

Tiina kirjoitti...

Kyllä se siitä taas! Rakentamisen kanssa käy vähän samoin, ja koko kesänä en ole jaksanut suoda sisätiloille ajatustakaan. Mutta mitäs nyt, kun syksy tekee tuloaan.. jopas vilisee päässä ideaa toisensa perään, ja eilen kävin jo aiheen tiimoilta Ikeallakin.. ;)

Piksu kirjoitti...

Kaunis tapetti :)

hr kirjoitti...

Mahtavan symppis eteinen! Ja kiva, kun tulit tänne taas jakamaan kuviasi ja sanojasi meille.

Rillirousku kirjoitti...

Tiina: Niin on! Paitsi jos ei pitkään aikaan tee, niin jopa kiristää hermoa. :)

Lilla: Näemmä tuli pysyäkseen tuo fiilinki, uskallan sanoa näin kahden vuorokauden jälkeen. :D

Dooda: Miks mää en oo nähny nuita tapetteja paljon, ja varsinkaan eteisissä!? Olisin halunnu inspiroitua jo joskus aikoja sitten. :D Niin se on, että pikkusta hiljaa vaikka vuoden paussi on jo ehkä vähän överiä. Mutta eiköhän se tästä taas ala pensseli laulamaan ja sitä rataa. Onpahan aikaa miettiä! :)

JOanna: Kiitos! Jospa se inspiraatio löytäis tiensä sinne teillekin. :)

unisukka: Kiitos! Sen ei pitänyt olla vaan tauohko täälläkään päässä mutta niin se vain on, että kun päätä oli taas saatu vähän ojennukseen niin jopa se elämä alkoi voittamaan taas, täällä nettimaailmassakin. :)

Maiju: Heja heja, kiitos! :)

huuuuhtala: Meillä on kans kellari, eli alakerta seuraavaksi työn alla. Ei oikeen oo tahtonu innostaa mutta KELLARIT RULES!

Lisanne: :)

Tiina: Niinpä, ähky se tulee vähän joka touhussa kun pitkästi jotakin puurtaa. Niin kävi meilläkin edellisen talon kanssa pihan osalta, joten tuttua hommaa. :)

Piksu: Niin on!

hr: Kiitos <3